Ravintola Henricus

Ravintola Henricus 
Asiakaspalvelu ja myynti


Tänään 20.3 aloitin työharjoittelun Omnian Ravintola Henricuksessa. Ravintolan työntekijät ovat opiskelijoita, lukuun ottamatta ravintolapäällikköä, ohjaavaa hovimestaria, keittiömestareita ja opettajia. Vaikka Henricus on opetusravintola, niin se toimii samaan tapaan kuin oikea ravintola.

Ravintolan aukioloajat.

Olemme harjoitelleet mm. pöydän kattamista. Pöytävarauksia on tullut isoille ryhmille, joten monesti salin pöytiä pitää etukäteen siirrellä ja suunnitella, miten ne asetellaan. Olemme päässeet heti työntouhuun, sillä ensimmäisellä viikolla kahtena päivänä sali oli täynnä ja meidän tarjoilijaryhmä on toistaiseksi ollut pieni.


Ensimmäisen viikon menu. 

Makuvesiä tehdään myös täällä. Alla sitruuna-veriappelsiinivesi.

Oikeanlainen peruskate Henricuksessa. Vasemmalla leipälautanen ja -veitsi, ylhäällä jälkiruokalusikka ja -haarukka, vesilasi keskellä ja kahvi/teekuppi oikealla. 🍽

Maitonekkoja täytetään valmiiksi lounasta varten.
Ravintolasanastoa: 
Prikka = musta pyöreä tarjotin
Misaus = esivalmistelu

Juhlatilaukset

Henricuksesta voi tilata erilaisia juhla- ja kokoustarjoiluja. Koululla on erikokoisia tiloja näitä varten. Esimerkiksi ravintolan yhteydessä on tämä kabinetti, johon mahtuu 36 henkeä.


Sopivat katteet ja tarjoilu mietitään tilaisuuden luonteen mukaan. 

Misasimme katteet edellisenä päivänä niin pitkälle kuin mahdollista. Vedet, maidot, kukat ja ruoat toimme juuri ennen tilaisuutta. 

Keittiö valmistaa herkulliset antimet. 🍰

Buffettipöydästä asiakkaat hakevat itse ruoat. Tarjoilijan on mietittävä sopivat ruokailuvälineet ja ottimet eri ruokalajeille.

Koristelu on tärkeää. Opin uuden tavan taitella servetin kauniiksi.


Lounaat

Lounaat ovat alusta loppuun kokkiopiskelijoiden tekemiä. Myös kastikkeet tehdään itse.

Tässä juusto-salaatti, jossa briejuusto on friteerattu.

Edulliseen lounaaseen kuuluu myös jälkiruoka ja kahvi/tee. Ohessa lätyt ja hillo. Monesti Henricuksen jälkiruoka sisältää esimerkiksi itse valmistettua jäätelöä. 🍧

Eton Mess
Jälkiruoka, joka on Englannista kotoisin ja perinteisesti tehdään marengista, marjoista ja kermavaahdosta. Tässä versiossa kerma on korvattu rahkalla. Maistui monelle asiakkaalle! 🍓🍨

Katteet

Tänään katoimme kolmen ruokalajin katteen isommalle ryhmälle. Tärkeää katteissa on saada rivit suoriksi ja siisteiksi.

Pääsin harjoittelemaan ensimmäistä kertaa viinin kaatoa pöytiin. Siinä pidetään pullon alaosasta tai pohjasta kiinni ja etiketti on asiakasta kohti. 

Sain tehdä uusia kukka-asetelmia. Kukan varsi pitää katkaista veitsellä vinoon, jotta se saa helpommin vettä. Kukkien värit olivat pirteän keväiset näin pääsiäisviikon kunniaksi. ⚘

Kahvitukset

Kahvituksia on tilattu lähes päivittäin. Etukäteen on hyvä miettiä, mitä kaikkea tarvitaan sekä kysellä myös keittiöstä, mitä he ovat suunnitelleet sinne. Meidän työ on viedä astiat ja tarjottavat oikeaan tilaan. Pöydälle asetellaan aina ensin syötävä ja sitten kupit ja kahvi. ☕

Tässä olemme vieneet valmiiksi jo astiat. Juuri ennen tilaisuutta viedään kahvit ja ruoat.

Napostelua

Keittiö tekee joka päivä tuoretta leipää. Hyvällä tuurilla sitä on myynnissäkin. 🍞 Tänään oli curry-rusinaleipää. Nam! 

Amuse Bouche = keittiömestarin tervehdys. Sen tarkoitus on olla pieni, yhdellä suupalalla syötävä ja ruokahalua herättävä alkupala. 

Tässä Amuse, Focaccialeipä, jonka päällä avocado-savulohitahnaa. Syömistä helpottamassa hammastikku. 

Savulohi-tzatziki-saaristolaisleipä

Keittiössä

Keittiössä valmistuu herkulliset Henricuksen burgerit.

Rapsakkaa pekonia

Annos rakentumassa:

Sämpylänä talossa tehty briossisämpylä. 
Medium+ pihvi luomu naudanlihasta. Myös ranskalaiset, ketsuppi ja majoneesi on keittiössä tehtyä! 

Valmis burger-annos 🍔

Kesä

Terassi avattiin toukokuun lopussa ja se on ollut sään salliessa auki. Terassilta on hienot maisemat takana olevaan puistoon. ☉

Suoritin asiakaspalvelu ja myynti näytön ravintola Henricuksessa. Viihdyin niin hyvin, että otin vastaan sieltä tarjotun kesätyöpaikan! Juhannusviikolla loppuu tämä työrupeama ja kolme kuukautta tässä paikassa on ohitse. Olen oppinut paljon ravintola maailmasta, kahvituksista ja juhlatilaisuuksista. 

Kiitän Henricuksen henkilökuntaa opeista ja yhteisestä ajasta! Vaikka kiirettä on riittänyt, niin tunnelma on ollut rentoa ja aina on saanut vastauksia kysymyksiin. Kiitän myös opiskelijakavereitani, joiden kanssa on ollut hauska tehdä töitä! ❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti